torstai 23. maaliskuuta 2017

Uudet haalarimme ovat paitsi upeat, myös paikalliset



Vaalityö on sen verran välineurheilua, että sään mukainen varustus pitää olla kunnossa. Me airistolaiset olemme milloin kampanjoimassa kaupungin keskustassa ja seuraavaksi siivoustalkoissa meren rannassa. Suojavarustuksena toimivan kampanja-asusteen tuleekin taipua moneen. Pohdinnoissamme tikkitakit ja tuulitakit eivät tuntuneet antavan airistolaisista "meidän näköistä" kuvaa.

Lopulta päädyimme hankkimaan nuorekkaat ja moneen tilanteeseen kertakaikkisen sopivat HAALARIT. Ja mikä parasta, ne ovat TURKULAISTA KÄSITYÖTÄ.

Haalarit on tilattu Turun työkeskuksesta, jonka palvelua ei voi liiaksi kehua. Tilauksesta toimitukseen kaikki sujui, kuten sovittua. Haalareiden valmistus kävi nopeasti ja hinta oli varsin kilpailukykyinen, suorastaan edullinen. Eniten meitä toki miellyttää se, että haalarihankinnalla saatoimme samalla tukea työkeskuksen tekemää tärkeää työtä.

Näissä haalareissa kelpaa heilua monta vuotta.

Seuraavaksi haalarit voi bongata Turun kävelykadulta vaalikadun avajaisista tulevana lauantaina 25.3. klo 11-13. 


torstai 16. maaliskuuta 2017

Elinvoimainen kaupunki tarvitsee erinomaista yritys- ja liiketoimintaa

Lounaisen Suomen talousodotukset näyttävät nyt varsin positiivisilta. Esimerkiksi Mayerin, Sandvikin, Valmet Automotiven, Rolls-Roycen ja Bayerin hyvät uutiset alueelta lupaavat hyvää. Lisää työpaikkoja, lisää asukkaita, lisää veronmaksajia, lisää kuluttajia ja millä kuluttaa. Isojen yritysten positiivinen vetovoima ja vaikutus heijastuu pitkälle.

Kasvusta ja hyvistä näkymistä pitää nyt pystyä ottamaan kaikki hyöty irti. On tärkeää pyrkiä ripeästi reagoimaan äkilliseen, positiiviseen rakennemuutokseen. Vaatii ponnisteluja, että pystytään vastaamaan työvoiman tarpeeseen, että saadaan koulutettua oikeanlaisia osaajia yritysten tarpeisiin ja, että asuntotuotanto pysyy muuttoliikkeen tahdissa eivätkä vuokrat karkaa käsistä.


Tekstin alussa mainitut isot, alueen talousvetureina toimivat yritykset sijoittuvat vahvasti miesvaltaisille aloille. On hyvä huomioida, että Turussa toimii eri aloilla hyvin erilaisia ja erikokoisia yrityksiä. Jokaisen niiden tekemä työ ja mahdollistamat työpaikat ovat tärkeitä.

Suomen Yrittäjänaisten mukaan vain kolmannes yrittäjistä on naisia. Monesti naisten perustamat yritykset suuntautuvat esimerkiksi käsityötaidon, hyvinvoinnin, terveyden ja kauneuden aloille, eli kaupanalalle ja palvelualoille. Naisyrittäjistä jopa kolme neljäsosaa toimii yksinyrittäjinä.


Turussa yritysmyönteisyyttä tulee kehittää edelleen ja erityisesti pienten yritysten näkökulmasta. 

Maakuntaennusteen arvion mukaan alueen yrittäjät uskovat vuonna 2017 liiketoiminnan kasvuun ja kannattavuuteen. Turkulaiset yrittäjät jopa suunnittelevat lisäävänsä henkilöstöä kuluvan vuoden aikana.

Yritykset kohtaavat kuitenkin paljon turhaa byrokratiaa esimerkiksi hakiessaan lupia tai tehdessään muutoksia toimintaansa. Tämä rasittaa sitä enemmän, mitä pienemmästä työyksiköstä on kyse. Lupaprosesseja pitää siksi jouduttaa ja halu mahdollistaa yritystoiminta pitää näkyä myös viranomaistoiminnassa.

Turun kaupungin päätöksenteossa on otettava entistä paremmin huomioon se, että yrittäjät kaipaavat politiikalta pitkäjänteisyyttä ja tasavertaista kohtelua. Sekä suuret, että pienet yritykset tekevät investointeja harkiten. Kaupungin on sitouduttava sopimusosapuolena erilaisiin lupiin ja esimerkiksi vuokrasopimuksiin yrittäjän panostusta kunnioittaen. Poliittista valmistelua on tehtävä siten, että yrityksillä on mahdollisuus ennakoida tulevaa hyvissä ajoin. 


Yrityksissä ovat kiinni turkulaisten työpaikat. Siksi se on kaupungin etu kehittää Turun yrittäjämyönteisyyttä edelleen. Meidän Airiston Kokoomuksen toimijoiden taustalta löytyy vahvaa kokemusta yrittäjyydestä, mutta myös sen haasteista Turussa. Haluamme olla mukana kehittämässä Turkua yrittäjämyönteisemmäksi kaupungiksi.


Lauantaina 18.3. järjestämme yhdessä turkulaisten naisyrittäjien kanssa Pop Up –päivän, jossa on mahdollisuus tutustua yrittäjiin ja heidän tuotteisiinsa, sekä keskustella yrittämisestä Airiston Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaiden kanssa. Tervetuloa!



torstai 9. maaliskuuta 2017

Airiston Kokoomuksen kuntavaaliohjelma 2017 on nyt julkaistu



Airiston Kokoomuksen toimijat, sekä kuntavaaliehdokkaat 2017 vaaleissa ovat valmistelleet yhteisen vaaliohjelman. Vaaliohjelmassa esitellään teemoja, jotka yhdistävät meitä airistolaisia ja joista meillä on paljon kokemusta ja sanottavaa.

Hyvä ja puhdas elinympäristö, laadukkaat koulutus-, sivistys- ja vapaa-ajanpalvelut, sekä mahdollisuus tehdä työtä ja yrittää, ovat mielestämme niin yksilöiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta hyvän elämän kulmakiviä. 

Katso vaaliohjelmamme kirjauksista tavoitteemme kestävämmän, sivistystä vaalivan ja yrittäjämyönteisyyttä korostavan Turun rakentamiseksi.



Vaaliohjelmamme julkaistaan ainoastaan sähköisessä muodossa.


Tule mukaan Yrittäjänaisten ja Airiston Kokoomuksen Pop Up -myyntipäivään lauantaina 18.3.




Turkulaisten yrittäjänaisten Pop Up -myyntipäivässä on mahdollisuus tutustua alueen yrittäjien tarjontaan ja laadukkaisiin palveluihin, sekä tehdä ostoksia! 

Aurakadun kauneushoitola Mandarine kerää lauantaina 18.3. klo 10-14 yhteen joukon yrittäjiä esittelemään ja myymään omia tuotteitaan. 


Tilaisuuden järjestävät Airiston Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat kevään vaaleissa; #supernaiset Terhi Leppälä, Saara-Sofia Sirén ja Inna Nurmi.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 

Tervetuloa tapaamaan turkulaisia, osaavia yrittäjänaisia sekä vaikuttavia kuntapolitiikan supernaisia!

----

Haluatko varata oman myyntipöydän? Ota yhteyttä: airistonkokoomus@gmail.com

Seuraa tapahtumaa Facebookissa