perjantai 20. joulukuuta 2013

Hyvää ja rauhallista joulua Airiston Kokoomuksen jäsenille!




Haastavat taloudelliset ajat ovat näkyneet Turun päätöksenteossa tänäkin vuonna. Helpotusta ei ole luvassa uudellekaan vuodelle. Turussa valtuustoryhmien välillä on solmittu ryhmien välinen sopimus, jossa mukana ovat kaikki muut ryhmät Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta. Sopimuksen myötä budjettineuvotteluissa saatiin varsin hyvällä yhteishengellä kompromissiratkaisu aikaiseksi. Yhä vaikeampia ratkaisuja on kuitenkin edessä. Uutiset valtionosuusjärjestelmän uudistuksesta kurjistavat tilannetta Turussa ja Varsinais-Suomessa entisestään.

Airiston Kokoomuksen tilaisuuksissakin talouden kysymykset ovat olleet useampaan otteeseen esillä. Koska järjestömme toiminnassa näkökulma on suuntautunut tulevaisuuteen ja ajattelu painottuu kestävään kehitykseen, on keskusteluissa painottunut vahva tarve vastuulliseen ja kestävään taloudenhoitoon. Tämä tarkoittaa sitä, että alati kasvava velkataakka on saatava taittumaan. Se edellyttää vaikeita ratkaisuja. On selvää, että kaikkia palveluita joudutaan tarkastelemaan kriittisesti. Leikkaukset ovat ikäviä, mutta välttämättömiä.

Airiston Kokoomuksen toiminnassa Itämeren suojelu on alusta asti ollut keskeisessä roolissa. Syyskokouksen yhteydessä airistolaiset vierailivat tänä vuonna Centrum Balticumissa tutustumassa siellä tehtävään Itämeri-työhön. Tapaamisesta saatiin tuoretta tietoa Itämeren tilanteesta ja sen eteen tehtävästä työstä sekä uusia ideoita omaan toimintaamme.

Syyskokouksessa valittiin uusia jäseniä hallitukseen ja suunniteltiin tulevan vuoden toimintaa. Vuodelle 2014 on valmistelussa mm. kosteikko-hanke, jonka myötä Airiston Kokoomus tekee konkreettisesti työtä ympäristömme eteen. Tästä ja muista tulevista tapahtumista lisää tietoa keväämmällä.

Kiitos kaikille Airiston Kokoomuksen jäsenille tästä vuodesta! On ollut ilo huomata, miten jäsenmäärämme on kasvanut tasaisesti ja olemme saaneet joukkoomme aivan uusiakin kokoomuslaisia! Tervetuloa mukaan! Uusien toimijoiden ja puheenjohtajiston myötä olemme pikkuhiljaa vakiinnuttamassa omannäköistämme toimintaa: konkreettista, kestävää ja avointa kokoomuspolitiikkaa.

Tänä vuonna meillä on mahdollisuus vielä kertaalleen tavata toisiamme Aluejärjestön perinteisillä jouluglögeillä tänään, perjantaina 20.12 klo 16-17.30 Aboa Vetus & Ars Novan Café Aulassa. Koolla on varmasti runsain määrin turkulaisia kokoomuslaisia, toivottavasti mahdollisimman moni airistolaisistakin pääsee paikalle!


Toivotan koko Airiston Kokoomuksen hallituksen puolesta kaikille jäsenillemme rauhallista ja hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta 2014!


Maija Niskala, puheenjohtaja




torstai 14. marraskuuta 2013

Centrum Balticum, syyskokous ja julkilausuma



Airiston Kokoomus kävi tutustumassa Vanhalla Suurtorilla sijaitsevassa Itämeri -talossa Centrum Balticumiin ja sen tekemään työhön Itämeren suojelemiseksi. Itämeren suojelu aihealueena on melkoisen laaja ja sellaisten toimijoiden joukko, jotka suoraan tai välillisesti liittyvät Itämereen on aivan loputon. Vierailu Itämeri keskukseen auttoi hahmottamaan sekä Centrum Balticumin itsensä tekemää tärkeää työtä että Itämeren suojeluun liittyvän moninaisen toimijaverkoston roolia. Yhdistys sai täältä myös monia konkreettisia ideoita omaan toimintaansa ja tietoa siitä, miten Itämeren suojelussa voi olla mukana. Kaikille Itämeren tilasta kiinnostuneille Centrum Balticum on ehdottomasti oikea paikka aloittaa tiedonkeruu, tai käydä päivittämässä ajatuksensa, sillä tarjolla on paljon tietoa hyvistä kontakteista, ajankohtaisista tapahtumista ja apua käytännön toimiin, jos vaikka suunnittelee jotakin projektia!


Tutustumiskierroksen jälkeen yhdistyksen syyskokous valitsi toimijat yhdistyksen hallitukseen 2014 ja linjasi toimintasuunnitelmassa tulevan vuoden tapahtumia ja tavoitteita: 

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Maija Niskala ja varapuheenjohtajana Saara-Sofia Sirén. Hallitukseen heidän lisäkseen valittiin Terhi Leppälä, Krista Lahtinen, Annina Palola ja Jukka Niskala.

Hallituksen jäsenet 2014 vasemmalta lukien: Saara, Maija, Krista, Annina, Jukka ja Terhi


Tulevana vuonna 2014 Airiston kokoomus perehtyy Itämeren tilaan kahden projektin voimin! Yhdistys selvittää kosteikon rakentamisen taustat ja vaiheet, sekä toteuttaa oman kosteikkohankkeen. Lisäksi yhdistykselle nimetään suojelukohde Itämeressä kasvavien kalalajien joukosta. Kalan tarinaa ja kosteikkoprojektin etenemistä voi seurata yhdistyksen nettisivuilla!


Lue tästä myös Airiston kokoomuksen syyskokouksen julkilausuma:


Airiston Kokoomus
Syyskokous 6.11.2013
Julkilausuma

Keskustan pyörätiet vihdoin kuntoon

Aurajoen ylitse pääsee kohta uutta siltaa pitkin, kun kevyelle liikenteelle valmistuva Kirjastosilta otetaan käyttöön 3.12. Uuden sillan hyödyt keskustan elävöittämiseksi ja kevyen liikenteen sujuvoittamiseksi jäävät kuitenkin vähäiseksi, ellei samalla hoideta kuntoon yhteyksiä sillalta eteenpäin.

- Turun keskustan pyörätieverkostossa on paljon parannettavaa. Kirjastosilta on hyvä juttu, mutta jotta siitä saataisiin paras hyöty irti, pitäisi Hämeentielle ja kauppiaskadulle saada samalla vihdoin pyörätiet. Muutenhan hieno uusi silta ei oikein johda mihinkään, Airiston Kokoomuksen puheenjohtaja Maija Niskala sanoo.

Airiston Kokoomus otti kantaa keskustan puutteellisiin pyöräteihin syyskokouksessaan. Järjestö pitää käsittämättömänä, ettei pitkään esillä olleita teitä ole saatu kuntoon.

- Toimivat pyörätiet ovat Turun keskustalle tärkeitä monestakin syystä. Hämeentien huonot kulkuyhteydet hankaloittavat erityisesti opiskelijoita, jotka kulkevat paljon pyörällä. Kauppiaskatua pitkin sen sijaan tulisi ehdottomasti saada uusi yhteys jokirantaan ja kirjastosillalle. Tämä yhteyshän oli yksi tärkeä perustelu uudelle sillalle, Niskala toteaa.

Airiston Kokoomuksen vaikuttajat pitävät tärkeänä, että pyörätiet keskustassa otetaan käyttöön viimeistään ensi keväänä pyöräilykauden alkaessa.

torstai 10. lokakuuta 2013

MEP Sirpa Pietikäinen Turussa 18.10.




MEP Sirpa Pietikäinen on Turussa perjantaina 18.10.2013. Työpäivän päätyttyä hän tapaa Ravintola Koulun historialuokassa kello 16 alkaen ystäviään, kannattajiaan ”after work” merkeissä…. Airistolaisia on täällä mukana jututtamassa Sirpaa mm. Itämeren tilaan liittyen. Tule mukaan!


Airiston puheenjohtajat ja Sirpa yhteiskuvassa syksyllä 2012



perjantai 13. syyskuuta 2013

Airiston väkeä mukana Turun päivässä 15.9.


Turun päivänä 15.9. Kokoomus kuuntelee ja ottaa opiksi Turun kauppatorilla klo 10-16. Airiston Kokoomuksen puheenjohtaja Maija Niskala ja varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén ovat paikalla kokoomusteltalla klo 12-13.45. Lisäksi teltalla päivystävät kansanedustajat Pertti Hemmilä (11-13), Ilkka Kanerva (12-), Petteri Orpo (12-13),  Anne-Mari Virolainen (12-13) ja Ben Zyskowicz (n. 11.15-13.45).

Klo 14 Airiston Kokoomus osallistuu Itämeren hyväksi järjestettävään Ankkaralli tempaukseen. Airiston Kokoomukselle on hankittu kaksi kumiankkaa, jotka "lähetetään matkaan" Aurajoen Nuorkauppakamarin järjestämässä tapahtumassa. 

Tule mukaan torille keskustelemaan ja Aurajoen rantaan seuraamaan miten Airiston kumiankat pärjäävät kisassa!



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Airiston Syyskausi 2013 käynnistyi



Airiston Kokoomuksen syyskausi käynnistyi hallituksen kokouksella perjantaina 30.8.2013 merellisissä tunnelmissa Airistolla. 

Kokouksessa keskusteltiin mm. Turun kaupungin uudesta strategiasta ja vallitsevasta taloustilanteesta Turun kaupunginhallituksen jäsenen ja Airiston Kokoomuksen varapuheenjohtajan, Saara-Sofia Sirénin johdolla. Keskustelua käytiin myös yhdistyksen syksyn tapahtumista samalla kun syötiin iltapalaksi rapuja. Päätettiin, että syksyn aikana pyritään näkymään tapahtumissa ja järjestetään yhdistyksen syyskokous yritysvierailun yhteyteen.


Rapujuhlan antimet valmiina

Kokousväkeä kaikissa ikäpolvissa

Rapuja ja rupattelua

Alkumaljat ja Airisto
 



torstai 2. toukokuuta 2013

Hauskaa Vappua!

Vapun aattona Airiston väki kokoontui nostamaan maljan Puolalanmäelle. Puheenjohtaja tarjosi yhdistyksen väelle kuohuvaa ja pientä syötävää. Tilaisuudessa oli hyvä hetki päivittää yhdistyksen kuulumisia ja pohtia seuraavia tapahtumia. Kesälle suunniteltiin Airistolle suuntautuvaa excursiota.

Näkymä Puolalanmäelle kun lakit on juuri laitettu päähän

Tarjolla oli pientä syötävää

Skumpan kanssa oli tarjolla Macaron-leivoksia