lauantai 20. lokakuuta 2012

Airiston Kokoomus järjesti rivinsä uudelleen!




Airiston Kokoomus järjestäytyi uudelleen syyskokouksessaan maanantaina 15.10.2012 klo 19 Varsinais-Suomen Kokoomuksen kerhotiloissa Uudenmaankadulla.
Menneiden vuosien toimintaa ja yhdistyksen perustavia arvoja oli kokouksessa muistelemassa kaksi pitkäaikaista jäsentä. Keskustelusta välittyi arvokasta perimätietoa nyt toimintaa jatkaville uusille aktiiveille. Yhdistyksen nimeä pidettiin edelleen osuvana ja sen edustamia arvoja yhdistyksen keskeisenä toimintakenttänä. Tavoitteena onkin kehittää toimintaa vanhaa kunnioittaen ja uutta innovoiden.

----------------  
                                                                             
Keskeisiksi toimintaa ohjaaviksi arvoiksi nimettiin:
       Suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan
       Toiminnan ja päätöksenteon läpinäkyvyys
       Avoimuus
       Innovatiivisuus
       Rohkeus
       Vastuullisuus
       Tekemisen ja toimimisen ilo
       Ympäristöarvot ja Itämeren hyvinvoinnin edistäminen

Airiston Kokoomuksen tulevan toiminnan suuntaviivoiksi määriteltiin seuraavia tavoitteita:
       Poliittinen vaikuttaminen: Pyritään vaikuttamaan aktiivisesti kunta- ja seutupolitiikkaan. Ajattelutapa määrittävät uudistusmielisyys, suvaitsevaisuus, läpinäkyvyys ja vastuullisuus.
       Toiminta: Yhdistyksen toiminta elvytetään ja tavoitteena on näkyvyys ja kuuluvuus.
       Viestintä: Tavoitteena on löytää uusia viestintäkanavia, joiden kautta uudet ja vanhat jäsenet saavat tietoa yhdistyksestä ja sen toiminnasta.
       Talous: Jäsenmäärää pyritään kaksinkertaistamaan uuden toimintakauden aikana. Talous pidetään tasapainoissa järkevällä etukäteissuunnittelulla.